|
|||||||
|
|
KAIJA MÄENPÄÄ
Nimetön ajatus Galleria Mältinranta / Taidekeskus Mältinranta 20.8.—6.9.2016 Kaija Mäenpään maalaukset liikkuvat kahdella tasolla: ne ovat illuusioita eli tehtyjä kuvia ja toisaalta tilaa jäsentäviä esineitä. Ne ovat materiaalisia kappaleita ja maalattuja kuvia, ja niiden kokemisessa tämä kaksinaisuus on keskeistä. Mäenpään maalausten rinnalle astutaan, niihin kosketaan ja niitä katsotaan. Mäenpään teokset siirtävät ajatukset myös taidehistoriaan; keskiaikaisiin alttarikaappeihin ja uskonnollisiin maalauksiin. Mäenpään maalausten liikuteltava rakenne – että niitä voidaan sulkea ja avata – liittää ne keskiaikaisten alttarikaappien taidehistorialliseen jatkumoon. Ei niin, että Mäenpää itse korostaisi tätä yhteyttä, mutta katsojana ajatukseni kuitenkin toistamiseen siirtyvät Mäenpään maalauksista vanhaan uskonnolliseen taiteeseen. En ole itse koskaan avannut tai sulkenut keskiaikaisten alttarikaappien ovia, mutta voin kuvitella tuon ihmeellisen tapahtuman Mäenpään maalauksien seiniä liikutellessani. Näiden teosten kohdalla liikuteltava rakenne tuo katsojan lähemmäs maalauksen materiaalia ja konkreettiseksi osaksi sen taikapiiriä. Vaikka monet keskiaikaisista alttarimaalauksista kuvaavat jotain tunnettua kristinuskon tapahtumaa, niistä tehdyn taidehistoriallisen tutkimuksen yksi vaikuttava erityisyys on paneutuminen maalausten yksityiskohtiin. Yksityiskohdissa tulee esille maalauksien sellaisia merkitystasoja, joita pelkästään teoksen kokonaisuuteen tai aiheeseen laajemmin keskittymällä ei voida saavuttaa. Kaija Mäenpään maalauksissa yksityiskohta on niin ikään olennainen. Taiteilija on jo vuosien ajan maalannut pelkistettyjä aiheita, kuten liinoihin kääriytyviä tai niistä vapautuvia käsiä, jalkoja ja kasvoja sekä ajan hallintaan liittyviä numerosarjoja. Maalaukset lähestyvät abstraktiota, ja niissä nähtävät figuratiiviset yksityiskohdat herättävät tunnistamaan olemisen perustuntoja, joita ei oikein ole hahmotettavissa esittävyyteen liittyvin ilmaisuin. Ajattelen, että nämä maalauksen hahmot tapailevat maailmassa olemisen elementaarisia: eleessä ja kosketuksessa välittyviä havaintoja ja kokemuksia. Toisaalta nuo ei-lineaariset aika- ja päivämäärälitaniat antavat ymmärtää, että tämä kokemus on kiinni ajassa mutta että aika ei ole ainoastaan etenevä vaan pikemminkin satunnainen ja sidottu tähän ruumiilliseen kokemukseen. Alttarikaappien kristillisessä kuvastossa merkitykset kulminoituvat usein kasvoihin, käsiin ja erityisesti ristiinnaulitun kuvissa nilkkoihin ja jalkateriin. Neitsyt Marian suru ilmenee kasvoissa kyyneleinä ja Jeesuksen kärsimys jaloissa tihkuvana verenä. Kaija Mäenpään tutkielmat ovat pidättyvämpiä. Kasvoista ei erotu yksityiskohtia, kädet ja jalkaterät toistuvat lähes samassa asennossa rinnakkain, peräkkäin ja limittäin. Näissä maalauksissa ei kerrota tarinoita Kristuksen elämästä vaan niissä testataan ja koetellaan maalauksen keinoja sekä yhdistää illuusio ja tila että tavoittaa tuntuma siitä, mitä ei voi tässä nyt nähdä, käden kääntöpuolta, huomista tai jo ohitettua hetkeä. Hanna Johansson KAIJA MÄENPÄÄ Nimetön ajatus (Thought without Name) Galleria Mältinranta / Mältinranta Artcenter 20.8.—6.9.2016 Kaija Mäenpää’s paintings traverse two levels: they are illusions, in other words pictures that were made, and on the other hand objects that structure space. They are material pieces and painted pictures, and in experiencing them this duality is central. The viewer steps beside Mäenpää’s paintings, touches them and looks at them. Mäenpää’s works prompt the viewer to also think back to art history: mediaeval altarpieces and religious paintings. The movable structure of Mäenpää’s paintings – that they can be opened and closed – ties them to the art historical continuity of mediaeval altarpieces. Mäenpää herself does not emphasise this connection, but as a viewer my thoughts again and again travel from Mäenpää’s paintings to old religious art. I have never opened or closed the doors of mediaeval altarpieces myself, but as I move the walls of Mäenpää’s paintings, I can picture that wondrous event in my mind. The movable structure, intrinsic to these works, brings the viewer closer to the material of the painting and makes them a concrete part of its magic circle. Although many mediaeval altarpieces depict a well-known event in Christianity, art historical research studying them has one impressive characteristic, which is that it meditates on the details of the paintings. Details bring forth levels of meaning that cannot be reached by only concentrating on the painting as a whole or the subject of the work. Similarly, detail is essential in Kaija Mäenpää’s paintings. The artist has for years painted simplified subjects, such as hands and feet wrapping in or freeing themselves from cloth, as well as faces and series of numbers relating to the mapping of time. The paintings approach the border of abstraction, and the figurative details in them awaken the viewer to recognize the fundamentals of being, which cannot really be reflected and visualised with the means of representational depiction. I think these shapes in the paintings are feeling for the elementaries of being in the world: perceptions and experiences through gesture and touch. On the other hand, those nonlinear litanies of dates and times give the impression that this experience is held fast to time, but that time not only moves forward, rather it is random and tied to this bodily experience. In the Christian imagery of altarpieces, meanings often culminate in faces, hands, and especially in depictions of the Crucified Christ, ankles and feet. Virgin Mary’s sorrow can be seen in the tears on her face and Jesus’s pain in the blood trickling down his feet. Kaija Mäenpää’s explorations are more restrained. Details are absent from faces, hands and feet are repeated in almost the same position side by side, one after another, overlapping each other. These paintings do not tell stories about the life of Christ, instead they test and try the means of painting to both combine illusion and space and grasp what cannot be seen here and now, the other side of the hand, tomorrow, or a moment already gone. Hanna Johansson KAIJA MÄENPÄÄ Thought without Name 26.4.-7.5.2016 Galerie Pleiku Eugen-Schönhaar-Str. 6A, 10407 Berlin The space in my paintings is both three-dimensional and pictorial. The viewer can open and close the ‘doors’ or ‘wings’ of the works, in which the spatiotemporal character is sedimented. One consequence of the three-dimensionality is that the painting and the viewer share the same space with each other. Likewise, the size of the works, originating from the human body and spaces such as rooms, creates corporeal dimensions to the interaction between person and painting. The paintings overlap the borders of genre and question dichotomies. My painting combines corporeality and spirituality, subject and object, presence and memory, experience and thought. Time takes on several meanings in these works, in addition to the temporal process of the viewer. For example, the movement of a person’s hand and face depicted as a sequence of shapes or shadows are representations of time – as if there were mirrored situations on canvases, and those situations open up mental reflections. In the work Sedimented Time (2015) there are also numbers, signifying clock time. These notations of time are painted with thick paint, and they give a context for the shift from objective time to subjective temporality. Kaija Mäenpää Exhibition is supported by Arts Promotion Centre Finland: National Council for the Visual Arts; Board for Public Display Grants to Visual Arts. Meine Gemälde beinhalten in sich mehrere Schichten in Raum und Zeit. Ein Gemälde ist sowohl ein dreidimensionales Objekt als auch ein zweidimensionaler Bild- und Farbenraum. Der Betrachter kann mit den jeweiligen „Flügeln“ oder „Türen“ die Werke schließen und wieder öffnen, um den Eindruck der Gemälde zu ändern. Da die Werke dreidimensional sind, wird der Betrachter zu einem Teil der Gesamtheit. Auch die von dem Menschenkörper und den umliegenden Räumen abzuleitende Größe der Werke bringt eine körperliche Bedeutung bei der Begegnung der Gemälde. Die Werke überschreiten die gewohnten Grenzen der Malerei und Gegensätze werden fragwürdig. In diesen vereinen sich Subjekt und Objekt, Gegenwart und Gedächtnis, Körperlichkeit und Seele, Erlebnis und Gedanke. In den Werken nimmt Zeit verschiedene Bedeutungen an, zusätzlich zum Zeitempfinden des Betrachters. Zum Beispiel stehen die Hand- und Gesichtsbewegung einer Person, dargestellt als Abfolge von Formen und Schatten, sinnbildlich für die Zeit - als ob sich Situationen auf der Leinwand spiegelten und somit Abbilder im Kopf erzeugten. Im Werk Sedimented Time (2015) gibt es auch Zahlen als Sinnbild für die Uhrzeit. Diese „Zeichen der Zeit“ sind mit dicker Farbe gemalt und bilden den Kontext für die Veränderung von objektiver Zeit in subjektives Zeitempfinden. Kaija Mäenpää Die Ausstellung wird unterstützt vom finnischen Kunstförderzentrum: Nationalrat für Bildende Kunst; Förderausschuss für Bildende Kunst (Board for Public Display Grants to Visual Arts). Taidesalonki, Bulevardi 3 B, 4.krs, Helsinki 
Konstnärshuset Stora Galleriet Stockholm 8.2.–26.2.2014 
Kaija Mäenpää Galleria G, Helsinki 3.–21.8.2011 http://www.taidegraafikot.fi/galleriag_maenpaa0811.html 
Kluuvin Galleria, Helsinki 1993 
|
||||||
|
|
|||||||